Tuotteita asiakkaiden ja henkilökunnan suojaksi

Koronavirus on aiheuttanut myymälöille uuden tarpeen suojata sekä kaupan henkilökuntaa, että asiakkaita. Olemme kehittäneet erilaisia tuotteita, joiden avulla asiakkaiden ja henkilökunnan riskiä sairastua pyritään pienentämään.

KSM Mustapekka, katosta roikkuvat suojapleksit.

Pisarasuojat pakkaustasolle ja tavaravälijakajaan

Kassoille sijoitettavien suojapleksien lisäksi olemme suunnitelleet pakkaustasolle ja tavaravälijakajaan kiinnitettäviä pisarasuojia. Olemme kehittäneet myös itsepalvelu-kassalle sopivia liikuteltavia pisarasuojia.

Pakkaustasojen ja tavaravälijakajien pisarasuojat kiinnitetään kassapöytään tukevasti kiinni ruuvien avulla. Alumiinilistat pitävät suojat ryhdikkäästi pystyssä, ja toimivat samalla turvallisuutta tuovina huomio-listoina. Pisarasuojiamme saa vakiomallimme lisäksi omilla mitoilla.

KSM Peltola, pakkaustasoille kiinnitettävien pisarasuojien vakiomallit

Pisarasuojat kassoille ja itsepalvelukassoille

Kassoille asetettavat pisarasuojat suojaavat kassahenkilökuntaa pisaratartunnoilta. Pisarasuojamme kiinnitetään kassapöytään, ja se on helppo pitää puhtaana. Pisarasuojia on saatavilla vakiomallin lisäksi myös omilla mitoilla.

Kassapöytään kiinnitettävä pisarasuoja.

Myös itsepalvelukassojen käyttöön liittyy korona-viruksen aikana ongelmia. Olemme suunnitelleet hirsipuutelineeseen ja kampanjatelineeseen kiinnitettävät pisarasuojat, joita voi kätevästi liikutella paikasta toiseen.

Lue esitteemme pisarasuojista pakkaustasolle ja ip-kassoille!

Antibakteeriset ovenkahvat

Koronavirus on nostanut hyvän käsihygienian merkityksen jälleen esille.

Myymälöissä on paljon ovenkahvoja, joita ei voida avata tai sulkea muuten kuin käsin. Olemme kehittäneet kahvan, jonka avulla ovien avaaminen onnistuu hygieenisemmin, käsivarren avulla. Kahva liitetään varsinaiseen ovenkahvaan, ja kahvan kiinnittäminen tapahtuu helposti itse asentaen. Tarkoituksena on välttää ovenkahvojen kosketusta sormilla ja siten sairauksien leviämistä.

Kahvat on maalattu antimikrobisella maalilla, ja ne on valmistettu kestävästä laserleikatusta teräksestä. Bakteerien määrä vähenee pinnoitetuilta pinnoilta 99,5% jo kahdessa tunnissa. Maalatut kahvat on myös helppo pyyhkäistä puhtaaksi.

Lue lisää antibakteerisesta ovenkahvastamme esitteestä!

Käsidesiä helposti saatavilla eri osastoilla ja kassoilla

Koska käsihygieniaan on kiinnittävä huomiota, käsienpesumahdollisuuksia ja käsidesiä pitäisi olla tarjolla entistä useammassa paikassa.

Kehittämäämme käsidesiteline-malliin mahtuu yleisimmät pumppupullot. Käsidesiteline kiinnitetään tukevasti kampanjatelineeseen, jolloin käsidesiä voidaan tarjota asiakkaiden käyttöön myymälän eri osastoilla. Kampanjatelineeseen saa lisättyä näkyvän viestin asiakkaille esimerkiksi myymälän hygieniatoiveista, tai pleksin avulla kampanjateline toimii samalla pisarasuojana.

Käsidesitelineeseen mahtuu eri kokoisia pulloja.

Lisäksi käsidesitelineemme voidaan kiinnittää tukevasti kassapöydän eri rakenteisiin, kuten vaakaputkeen, pystyputkeen tai suoraan pöytäpintaan. Huomioittehan, että käsidesiteline ei sisällä pumppupulloa.

Käsidesiteline voidaan kiinnittää myös kassapöytään.
Lue lisää käsidesitelineistämme esitteestä!

Muita kaupan arkea helpottavia tuotteita ja suojatuotteita

Olemme miettineet, kuinka helpottaa kauppojen arkea koronan aikana. Sen lisäksi, että esillepanotuotteidemme avulla hyllyt näyttävät siistimmiltä ja tuotteet houkuttelevammilta, niiden avulla nopeutetaan työntekijöiden työtä. Voit lukea lisää erilaisista esillepanotuotteistamme täältä. Tutustu myös muihin suojatuote-esitteisiimme!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *